keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Raksakuulumisia

Viikot ovat vierineet ja edistytty on taas huimasti! Timpureidenkin urakka alkaa lähennellä loppuaan ennen kuin talolle saapuu uusi porukka tekemään pintoja.

Viime viikolla tehtiin väliseinien eristykset ja levytykset sekä aloitettiinsaunan panelointia. Tällä viikolla on saatu melkein kaikkialle mdf-paneelit paikoilleen. Enää uupuu eteisen katto, koska käyttöullakkoluukku sekä -portaat puuttuvat edelleen. Sauna ja pesuhuoneen katto on paneloitu tervaleppäpaneelilla, pesuhuoneen suihkuseinä ja väliseinä on muurattu samoin kuin kodinhoitohuoneen kura-allas. Oikea ulkopaneelikin saapui vihdoin eilen pohjoisesta saakka, joten tänään on ulkoverhouskin saatu lähes valmiiksi, enää puuttuu nurkkalaudat ja räystään aluslaudoitus ja terassien rimoitukset. Vesivek oli käynyt asentamassa kattoturvatuotteet ja räystäät. Harmi, että syöksytorvien asentaminen jäi puuttuvien verhoilujen takia, mutta ehtiihan ne toisella kertaa. Annetaan taas kuvien puhua puolestaan:

Olohuoneen katossa lamput ja paneelit siellä missä pitääkin 

Saunasta huokuu uuden saunan tuoksu... <3 

Suihkuseinä ja väliseinä valmiina

Kura-allas rapatassuille ja mutasaappaille

Ensi viikon timpurit ovat toisella työmaallaan, joten meillä on hyvää aikaa siivoilla sekä kitata ja maalata maalämpöpumpun taakse jäävät seinät ennen pumpun asennusta. Molemmat hommathan kuuluvat Sievitalon porukalle, mutta todennäköistä on, että pumppu tulee ennen kittauksia (ja varsinkin ennen maalauksia) ja pumpun ympärille jäisi vain paljas cyproc-pinta. Tekniset tilathan Sievitalolla oat cyproc-pinnalla ja betonilattialla, mutta koska meillä "tekninentila" on vain liukuovien takana kodinhoitohuoneen yhteydessä voisi viimeistelemättömät pinnat paistaa tökerösti liukuovien takaa, kun muut seinät kuitenkin ovat maalipinnalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti